siirry sisältöön

ADRA Finland auttaa monissa muodoissa Suomessa ja maailmalla

Ugandan ja Kenian kehitysyhteistyöhankkeet auttavat lapsia, tyttöjä ja naisia taloudellisessa itsenäistymisessä.

Kuva: Mikko Siljander

ADRA Finland aloitti vuonna 2023 kaksi Suomen ulkoministeriön tukemaa hanketta Afrikassa: yhden Keniassa ja toisen Ugandassa.

Kenian Empower Her -hanke keskittyy tyttöjen ja naisten aseman parantamiseen, yrittäjyyskoulutukseen ja sosiaaliseen vastuuseen.
Hanke syntyi edellisen Permakulttuuri-nimisen hankkeen pohjalta. Projektikoordinaattori Martynas Baltiejus on nähnyt omin silmin työn vaikuttavuuden.

“Lapset ovat pystyneet elättämään itseään myymällä kasvattamiaan vihanneksia ja ovat voineet jopa lainata rahaa vanhemmilleen”, Baltiejus kertoo.

Tulevaisuuden näkymiä luodaan tarjoamalla neuvoja maanviljelyyn, markkinointiin ja yrittäjyyteen. Baltiejus on vieraillut koulujen lisäksi monissa kodeissa. Ihmisten kohtaamisilla on suuri merkitys. Lasten elämiin saadaan aikaan myönteisiä muutoksia etenkin silloin, kun mukaan otetaan myös perheenjäsenet.

PASSAGE -hanke keskittyy Pohjois-Ugandan Amurun alueelle, joka on yksi maan köyhimmistä. Siellä läsnä ovat tuoreet traumat sotaisasta lähimenneisyydestä. Avun tarve korostuu alueella, jota valtio ja moni kehitysyhteistyöjärjestö ei ole muistanut.

“Ugandassa yksi isoista haasteista on koulupudokkuus. Lapset eivät pääse kouluun, ja siihen myös pyritään tässä hankkeessa vaikuttamaan”, ADRA Finlandin toiminnanjohtaja Merja Heikkilä sanoo.

Tavoitteet ovat samankaltaisia kuin Kenian hankkeessa. PASSAGE edistää koululaisten ja heidän perheidensä taloudellista omavaraisuutta. Hankkeessa tarjotaan koulutusta esimerkiksi ympäristöystävällisestä yrittäjyydestä ja taloudenhoidosta.

Kuva: Mikko Siljander

“Jokaisella on oltava mahdollisuudet koulutukseen ja taloudelliseen riippumattomuuteen. Yritämme tehdä muutoksia niin, että nuoret sukupolvet voivat jatkaa tätä eteenpäin perheissään”, Baltiejus sanoo.

ADRA Finland toimii myös Suomessa. Sosiaaliturvan heikennykset ovat näkyneet säätiön toiminnassa jo nyt. Säätiön ruokajakeluissa ja ruokailuissa käy yhä enemmän ihmisiä ja taloudellisen tuen kyselyt ovat lisääntyneet.

“Tällä hetkellä monet ihmiset tarvitsevat myös kuuntelevia korvia. Hyvin usein kuulemme kohtaamiltamme ihmisiltä kiitoksen nimenomaan siitä, että kuuntelimme”, Heikkilä kertoo.

Rahallinen tuki on tarpeen. Toiminnanjohtaja Heikkilä kertoo, että halua ja kykyä auttamiseen on, mutta rahaa siihen tarvittaisiin enemmän.

ADRA Finlandin toimintaa voi tukea lahjoittamalla Sympatia-keräykseen.

Lahjoitustiedot löytyvät säätiön sympatia.fi -verkkosivustolta.

Valikoidut

Viimeisimmät