siirry sisältöön

Boliden tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia työssä kehittymiseen

Kaivos- ja metallinjalostusalan vastuullinen edelläkävijä Boliden työllistää noin 6000 osaajaa Pohjoismaissa ja Irlannissa. Prosessi-insinööri Sauli Rytkönen kokee, että yrityksessä on jatkuvasti kiinnostavia haasteita.


Bolidenilla on malminetsintää, useita omia kaivoksia ja sulattoja. Konserni tunnetaan erityisesti vahvasta vastuullisuustyöstään. Bolidenin kansainvälisessä trainee-ohjelmassa mukana olevan prosessi-insinööri Sauli Rytkösen mielestä tämä on yksi yrityksen keskeisiä voimavaroja.

”Yritysten tulee kiinnittää CO2-päästöihin yhä enemmän huomiota. Boliden pystyy tuottamaan vähäpäästöisesti vihreään siirtymään tarvittavia metalleja ja luomaan edellytyksiä vähähiilisille jatkojalostustuotteille, joita Bolidenin metalleista valmistetaan.”

Rytkönen pääsi tutustumaan Bolidenin toimintaan jo opiskeluaikana, kun hän vuonna 2020 aloitti kesätyöntekijänä Boliden Harjavallassa ja jatkoi siellä työskentelyä myöhemmin opintojen ohessa. Vuoden 2021 alussa myös Boliden Kevitsan monimetallikaivos tuli Saulille tutuksi.

”Minulle syntyi niin hyvä kuva yrityksestä, että vuoden 2022 lopulla hain mukaan kansainväliseen trainee-ohjelmaan ja pääsin sitä kautta töihin Ruotsiin Garpenbergiin. Tänä keväänä suoritin ohjelmaan kuuluvan harjoittelujakson Boliden Kokkolan sinkkitehtaalla.”

”Tällä hetkellä teen töitä rikastamolla ja työpöydälläni on esimerkiksi päivittäistä prosessiseurantaa ja lyhyen tähtäimen kehitystyötä. Olen päässyt näkemään toimintaa sekä Suomessa että Ruotsissa, ja Bolidenin arvot huolenpito, rohkeus ja vastuu toteutuvat mielestäni hyvin konsernin eri toimipaikoissa.”

Uuden oppiminen innostaa

Rytkösen houkutti Bolidenille yrityksen aktiivinen ote ja kiinnostus tarjota opiskelijoille mahdollisuuksia.

”Näen, että Bolidenilla pääsee vaikuttamaan siihen, mitä haluaa tehdä ja haasteita saa halutessaan. Isommassa konsernissa pääsee myös vuorovaikuttamaan toimipaikkojen kesken ja kehittämään asioita yhteistyön kautta.”

Rytköselle työn paras puoli on toistaiseksi ollut jatkuva oppiminen. Teoriassa opitut prosessit saavat oikeassa työssä uuden merkityksen ja paljastavat monimutkaisuutensa.

”Lisäksi kiinnostavaksi työni tekee vuorovaikutus kentällä työskentelevän tuotantohenkilöstön kanssa. Työssä täytyy ymmärtää, että heillä on paras näkemys ja kokemus itse työn tekemisestä.”

Mukava yhteishenki ja paljon mahdollisuuksia

Rytkönen kehuu myös työyhteisön positiivista virettä. Perehdytykset toimivat hyvin ja esihenkilöt ovat auttavaisia.

”Tiimin jäseneksi pääsee nopeasti, vaikka tulisi töihin ainoastaan lyhyelle komennukselle.”

Boliden panostaa vahvasti siihen, että nuoremmat ja kokeneemmat ammattilaiset löytävät paikkansa yrityksestä. Konsernin yhtiöihin haetaan joka vuosi suurta määrää kesätyöntekijöitä hyvin erilaisiin positioihin tuotannon operaattoreista tutkimusapulaisiin. Kesätyöpaikkojen lisäksi konsernin yhtiöissä tehdään vuosittain lukuisia maisteri- ja opinnäytetöitä.

”Sekä vastavalmistuneille että kokeneemmille on myös konsernin yhtiöissä jatkuvasti tarjolla mielenkiintoisia tehtäviä monella eri alalla, niin insinööreinä, geologeina kuin vaikkapa HR- ja talousammattilaisinakin.”

Rytkönen itse suosittelee hakemaan Bolidenille töihin rohkeasti.

”Suomessakin yrityksellä on noin 1700 työntekijää ja isossa yrityksessä työntekijöiden viihtyvyys on hoidettu hyvin. Työelämä ja muu arki saadaan sovitettua yhteen niin, että ihmiset viihtyvät ja jaksavat tehdä töitä.”

Valikoidut

Viimeisimmät