Merkityksellistä työtä tiiviissä työyhteisössä


Digitalla tehdään tärkeää työtä sen takaamiseksi, että digitaaliset yhteydet toimivat ja monimuotoinen viestintä tavoittaa kaikki suomalaiset.

”Olemme kokoamme isompi ja mukana jokaisen suomalaisen arjessa. Työn merkityksellisyys nousee esille myös henkilöstötutkimuksissamme”, kertoo HR-johtaja Mervi Leipijärvi.

Site-liiketoiminnan kehityspäällikkö Mari Paanasen mukaan työn mielekkyys onkin tärkeä motivoiva tekijä. ”Asioihin pystyy vaikuttamaan aidosti”, hän toteaa.

Asioihin pystyy vaikuttamaan aidosti

Toinen henkilöstön arvostama tekijä on joustavuus. Tehtävän mukaan töitä voi tehdä esimerkiksi eri puolilla maata tai etänä. Valvomossa työskentelevän Jani Lakkalan mukaan myös paikkariippuvaisemmissa tehtävissä tarjotaan joustoa muilla tavoin.

”Esimerkiksi vuorosuunnittelua tehdään joustavasti ja erikoistarpeet huomioidaan hyvin. Olen myös tosi tyytyväinen, että meillä järjestetään paljon sisäisiä koulutuksia, aina tarpeen mukaan.”

Digitalaisuus näkyy työyhteisön hengessä

Digitalaiset korostavat, että työpaikalla on poikkeuksellisen tiivis ja auttavainen yhteishenki, sujuvaa vuorovaikutusta sekä matala hierarkia.

”Viimeisimmän Great Place to Work -kyselyn myötä kommunikaatiota tiivistettiin entisestään ja työntekijöitä kuullaan todella hyvin”, Paananen toteaa.

Työntekijät kokevat, että Digitalla onkin aivan erityinen digitalaisuuden henki. ”Olen ”paluumuuttaja”, olen siis palannut takaisin. Voisi sanoa, että olen menettänyt sieluni Digitalle”, Lakkala nauraa.

”Palvelukeskuksessa valvomme 24/7, että IoT, -radio- ja -tv-verkkomme ja konesalimme toimivat kuten pitää. Lisäksi kehitämme valvontapalveluita uusille kohderyhmille ja liiketoiminta-alueille”, kertoo Lakkala.

Palvelukeskuksen valvomossa työskentelevä Jani Lakkala.

Vastuullinen monin tavoin

Digitalla on tavoitteena olla hyvin vastuullinen toimija, ja tämä näkyy myös henkilöstölle niin pienissä kuin suurissa asioissa. Yritys on asettanut hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2030.

Myös esimerkiksi sosiaaliseen vastuuseen panostetaan monin tavoin. Henkilöstön osalta tämä näkyy muun muassa monimuotoisuuden tukemisessa.

”Tarjoamme myös vuosittain esimerkiksi paljon harjoittelupaikkoja nuorille sekä työelämään tutustumismahdollisuuksia henkilöstön lapsille”, Leipijärvi summaa.

www.digita.fi