siirry sisältöön

Nokkakärryjä nopeammat

Myös muuttoala muuttui ja digitalisoitui. Sen seurauksena ammattilaiset kuljettavat kodin ja yrityksen tavarat perille entistä edullisemmin, nopeammin ja taatusti vähemmällä stressillä.


Muutama vuosi sitten pirkanmaalaiseen maisemaan ilmestyi vinhaa vauhti kulkeva muuttoauto. Pääkaupunkiseudulla toimiva muuttofirma Eld Oy oli laajentanut Turkuun ja Tampereelle. Yritys oli melko uusi, mutta sen toiminta oli lähtenyt onnistuneesti liikkeelle. Vuodesta 2019 lähtien oli jo hoidettu yli 6 500 kodin ja yrityksen irtaimisto uuteen osoitteeseen.
Samaan aikaan Eld keräsi arvosteluissa kiitosta ripeästä, ystävällisestä ja edullisesta palvelusta ja nousi raketin lailla yhdeksi suosituimmista suomalaisista muuttofirmoista.

Eldin menestystarina kuulostaa vielä hämmästyttävämmältä, kun kuulee, miten kaikki sai alkunsa.

Keväällä 2019 Matias Ketoharju katseli pihalla olevaa pientä pakettiautoa. Siihen tiivistyi iso osa yrityksen keskieurooppalaisia huonekaluja ja sisustustuotteita myyvän verkkokaupan jäljellä olevasta omaisuudesta Yrityksen kassavaranto hupeni uhkaavasti.

”Ennen huonekalualaa olin ollut jonkin aikaa muuttohommissa. Päätin selvittää, olisiko siellä markkinarakoa uudenlaiselle yritykselle. Pakettiautohan meillä oli jo valmiina”, Matias kertoo.

Entistä edullisempia muuttoja

Aika pian Matiakselle selvisi, että muuttoala oli muuttunut ja digitalisoitunut. Netin kilpailutussivusto paljasti eri toimijoiden hinnat. Niitä oli aiempaa helpompi vertailla, tekijöitä oli alalla enemmän ja hinnat olivat laskeneet.

”Koska pakettiautomme oli pieni, sillä saattoi joutua ajamaan kolme kierrosta muuttotavaroita, kun isommalla autolla olisi selvinnyt yhdellä reissulla. Halusimme kompensoida tämän asiakkaalle ja tarjosimme edullista kiinteää hintaa. Näin ollen asiakkaan ei tarvinnut murehtia muuton kestoa. Muuttaminen on monelle todella stressaavaa, ja meidän tehtävämme on tehdä siitä siedettävää, mieluiten jopa mukavaa.”

Matias sai kaverinsa mukaan hoitamaan kantamista. Koska pakettiauto oli pieni ja tilauksia alkoi tulla, he päättivät olla mahdollisimman ripeitä.
”Nopeudesta tuli ”mindsettimme”, vaikka nykyään meillä on myös kuorma-autoja muuttoihin. Eld on nuorekas yritys ja nyt meitä on noin 35. Monilla työntekijöillämme on urheilutausta. Se on iso etu. Urheilija on tottunut siihen, että syke voi nousta rapussa. Lisäksi meistä on tullut hyvä tiimi, kuin urheilujoukkue.”

Pian Matias kumppaneineen huomasi, että muuttolaatikot liikkuivat nopeammin käsin kannettuina kuin perinteisellä muuttajan apuvälineellä nokkakärryillä.

Muutto on elämän käännekohtia

Muutto on usein ihmisten elämässä mieleenpainuva tapahtuma, usein käänteentekeväkin.

”Osa asiakkaista antaa purkuosoitteen, osa kertoo elämäntarinansa. Jos joku haluaa puhua, miksemme voisi pysähtyä kuuntelemaan? Minusta on tärkeää luoda asiakkaaseen keskusteluyhteys ja koittaa auttaa.”

Koskettavimman muuton Matias teki tuoreen lesken kodissa. Nainen itki eikä osannut päättää, mitkä tavarat vietäisiin uuteen kotiin palvelutaloon, mitkä lapsille ja mitkä kierrätykseen.

”Koitimme auttaa parhaamme mukaan. Lopulta rouva ilahtui, kun prosessi saatiin päätökseen.”
Rouvalta saadun lämpimän kiitoshalauksen Matias muistaa yhä.

www.eldmuutot.fi

Valikoidut

Viimeisimmät