siirry sisältöön

Suomalaisille yrityksille uusia mahdollisuuksia kehittyvillä markkinoilla

Finnpartnership on Suomen virallisen kehitysyhteistyön instrumentti, joka on suunnattu suomalaisille yrityksille. Se auttaa yrityksiä hyödyntämään laajemmin EU:n rahoitusmahdollisuuksia ja verkostoitumaan paikallisesti globaalissa etelässä.


Finnpartnershipin tavoitteena on auttaa suomalaisia yrityksiä luomaan ihmisarvoisia työpaikkoja globaaliin etelään.

"Tärkeää toiminnassa on, että sen tulee olla pitkäaikaista ja synnyttää pysyviä työpaikkoja. Toiminta voi olla myös esimerkiksi alihankintaa tai tuontia, jossa globaalin etelän maissa teetetään suomalaisen yrityksen tuotteita", aloittaa Finnpartnershipin ohjelmajohtaja Birgit Nevala.

Yritysten kiinnostus hakea tukea Finnpartnershipin kautta on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi. Jopa satakunta suomalaisyritystä hakee ohjelman rahoitusta vuosittain. Toiminnassa lähdetään ensisijaisesti yritysten omista tarpeista, joten esimerkiksi toimialarajoja hakemiseen ei ole asetettu.

Global Gateway -aloite tukee yhteistyötä EU:n kanssa

EU:n Global Gateway -strategia pyrkii ohjaamaan eurooppalaisia investointeja kehittyville markkinoille ja luomaan paikallista lisäarvoa. Finnpartnershipin roolina on mahdollistaa suomalaisten yritysten menestyminen uusilla markkina-alueilla ja esimerkiksi etsiä rahoitusta EU:n piiristä.

"Asetimme aluksi tavoitteeksi saada mukaan 15 suomalaista yritystä kahden vuoden aikana, ja jo nyt olemme saaneet mukaan 16 yritystä. Toimintamalli on hyvin ketterä ja edullinen ja koska tulokset ovat näin lupaavia, työtä on nyt päätetty jatkaa", Nevala mainitsee.

Global Gateway -projektia Finnpartnershipillä johtava Julian Blom korostaa, että yritysten käytännön tukemisessa voidaan hyödyntää monia toimintamalleja. Merkittävä osa käytännön työstä on verkostoitumista ja sen kautta sopivien hankkeiden kartoittamista.

"Pyrimme tunnistamaan eri maista sopivia hankkeita, joissa suomalaisilla yrityksillä on jo osaamista tai tarjoamaa, tai toisaalta identifioimaan suomalaisia yrityksiä, jotka voisivat sopia tietyn hankkeen osaksi."

Vihreä energia Namibian fokuksessa

Yksi EU:n Global Gatewayn piirissä meneillään olevista hankkeista on Namibian ja EU:n strateginen kumppanuus ”Inclusive Green Growth”, joka pyrkii kehittämään vihreän vedyn ja kriittisten raaka-aineiden kestäviä arvoketjuja.

"Tässä keskeisenä toimijana ovat saksalaiset, joilla on Namibiassa meneillään monien miljardien vihreän energian hankkeita. Nyt mukana on myös suomalaisen AW-Energyn aaltoenergiapilottihanke, joka tukee hyvin laajempaa kokonaisuutta", Blom kuvailee.

Blomin mukaan AW-Energyn hanketta pyritäänkin nyt tukemaan mahdollisimman hyvin, jotta se kasvaisi ja voitaisiin kytkeä laajempiin hankkeisiin tulevaisuudessa.
"Pyrimme nostamaan hanketta EU:lle aktiivisesti ja tuomaan lisänäkyvyyttä, jotta myös lisäinvestoinnit yritykseen ovat jatkossa mahdollisia."

AW-Energyllä sen aaltoenergian testilaitoshanke Namibiassa nähdään avauksena moniin mahdollisuuksiin. Yritykselle Namibian liiketoiminta- ja luonnonympäristössä toiminen on uutta mutta potentiaalia on paljon.
"Aaltoenergialla on hyvät mahdollisuudet tukea maan vihreän energian tuotantoa, erityisesti rannikkoalueella, jossa aurinkoenergian tuotanto on merisumun takia vaihtelevampaa. Toivomme, että voimme osoittaa, että teknologiamme toimii näissä oloissa ja että olemme hyvä yhteistyökumppani paikallisille toimijoille", mainitsee yrityksen toimitusjohtaja Christopher Ridgewell.
AW-Energyllä uskotaankin, että tulevaisuudessa yritys voi toimia laajemmin osana paikallisen energian arvoketjua, esimerkiksi fossiilivapaan metanolin tuotannossa.

Pyrimme nostamaan hanketta EU:lle aktiivisesti ja tuomaan lisänäkyvyyttä, jotta myös lisäinvestoinnit yritykseen ovat jatkossa mahdollisia.

Tuki uuden markkina-alueen valloittamiseksi kriittistä

Aaltoenergiaan keskittyvä yritys on Suomen sääolosuhteissa vielä erikoisuus, ja aaltoenergian parhaat markkinat ovatkin Suomen ulkopuolella. Sen takia AW-Energyn yhteistyötahoilta saatu apu kansainvälisen toiminnan tueksi on ollut kullanarvoista.

"Finnpartnership on ollut meille tärkeä yhteistyökumppani, koska rahoitusta tämän kokoluokan pienempiin koehankkeisiin on usein haastavaa saada. Tämä takaakin meille mahdollisuuden ylittää kynnyksen ja tehdä toiminnastamme jatkoa varten tarpeeksi kannattavaa, joka voi mahdollistaa hankkeen skaalautumisen Global Gatewayn piirissä."

Lisäksi yritys on saanut yhteistyökumppaneilta tärkeää tukea esimerkiksi paikallisten kumppanien etsimiseen ja jopa teknologian adaptoimiseen Namibian markkinaan sopivaksi.

"Ilman näitä tukimuotoja meidän olisi ollut vaikeaa liikkua eteenpäin, varsinkin koska olemme pieni erikoistunut yritys ja vastassamme on valtava globaali energiamarkkina. Namibia on meille tärkeä ponnahduslauta", Ridgewell summaa.

Valikoidut

Viimeisimmät