Uuden vuoden hyvinvointilupausten yhteydessä kannattaa muistaa myös hiukset


Hiusakatemian omistaja Sari Ojan mukaan hiusjuuritutkimus on hyvä tapa lisätä omaa tietoisuuttaan sekä hiusten että koko kehon hyvinvoinnista.

”Se sopii jokaiselle, joka on kiinnostunut saamaan tietoa terveydestään, silloinkin kun hiuspohjassa ei olisi tuntuvia ongelmia. Aivan viimeistään tutkimukseen kannattaa tulla, jos hiuspohja kutisee, hilseilee, punoittaa tai siinä on haavaumia, hän toteaa. Kun tämän kaltaisia oireita on, syyt ovat usein kyteneet jo kauemmin.”

Hiustenlähtö on tyypillisesti eniten huolta aiheuttava ongelma. Terveet hiukset saavuttavat maksimielinikänsä, eivätkä tipu pois ennenaikaisesti. Hiusten katkeillessa tai tippuessa normaalia enemmän onkin ehdottoman tärkeää selvittää hiuspohjan kunto ja syyt hiusten ennen aikaiseen putoamiseen
”Huolen kanssa ei kannata jaksaa yksin, hiustenlähtöä voidaan selvittää yhdessä”, Oja muistuttaa.

Hiuspohjasta näkee monet tyypilliset terveyshaasteet

Ojan mukaan ihmisten hiuspohjissa näkyvät toistuvasti tietyt ongelmat.
”Vedenjuonnin vähyys on hyvin tyypillinen asia. Lisäksi moni ei saa riittävästi hyviä rasvoja. Kannattaakin kiinnittää huomiota rasvojen laatuun. Itse suosittelen camelina-öljyä, jossa eri omegarasvahapot ovat oikeassa suhteessa.”
Yksi tyypillinen löydös on talipunkki.

”Talipunkki elää hiustupessa ja levittää pitkällä tähtäimellä tulehdusta. Jos juuret voivat huonosti, näkyy se ennen pitkää koko hiuksissa. Tulehdus kannattaakin hoitaa mahdollisimman nopeasti”, Oja kertoo.

Hyvin yleistä on myös se, että hiusjuuritutkimuksessa havaitaan stressin aiheuttamia haasteita.

”Tämä onkin vaikeammin ratkaistava asia, koska stressiä ei voi poistaa nappia painamalla, vaan se vaatii erilaisia harjoitteita, joilla stressin aikaansaamia seurauksia kehossa saadaan hillittyä.”

Hiukset kuntoon laittamalla keho kuntoon

Oja korostaa, että hyvinvointi on aina kokonaisvaltaista ja hiuksia ei voi hoitaa kiinnittämättä huomiota muuhun kehoon.

”Joulun jälkeen, kun ruokavalio on ollut herkkupainotteinen, on hyvä hetki ottaa tarkasteluun koko elämäntapojen kokonaisuus, vedenjuonti, ravinto, lepo ja liikunta.”

On myös hyvä muistaa, että mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.
”Hiusten osalta esimerkiksi hoitotuotteiden valinta on aina yksilöllistä.”

Hiusten kunnon kohentaminen ei ole myöskään pelkästään alkuvuoden spurtti, vaan vaatii pitkäjänteistä suhtautumista ja panostuksia.

”Monet voivat olla malttamattomia, mutta kiiltävien, terveiden ja paksujen hiusten eteen täytyy tehdä sitoutuneesti töitä, olla valmis muuttamaan elintapojaan ja etsiä oikeat hoitotuotteet. Työtä voisi verrata kuntosalilla käyntiin, säännöllisyys on tärkeintä. Tarvittaessa hiusjuuritutkimuksesta saa vielä tarkkaa tietoa siitä mitä tarvitaan”, Oja summaa.

www.hiusakatemia.fi