Enemmän tukea arjen työhön
Malli toiminnalle luotiin puolitoista vuotta kestäneessä kehittämishankkeessa. Martin päivähoitoyksikön kahta päiväkotia johtava Mari Kallio, ja Martinkaaren yksikön kahta päiväkotia johtava Teemu Nikkola toivovat mallin yleistyvän varhaiskasvatuksessa muuallakin Suomessa.
”Apulaisjohtaja tukee työllään oma johtajuuttani”, sanoo Mari. ”Voimme jakaa keskenämme arkisia asioita, pohtia niitä ja etsiä niihin ratkaisuja. Hänellä on myös aikaa kiertää lapsiryhmissä henkilökunnan pedagogisena tukena.”
”Uusi malli on hyvä sijoitus työhyvinvointiin”, komppaa Teemu. ”Jokainen meistä jaksaa paremmin, kun työ on mielekästä ja hyvin organisoitua.”
Jokainen meistä jaksaa paremmin, kun työ on mielekästä ja hyvin organisoitua.
Kuusitoista vuotta varhaiskasvatuksen parissa työskennellyt Kaisa Kilpinen aloitti vuoden alussa työt Marin ja Teemun kumppanina heidän alueensa apulaisjohtajana. Paitsi että hän tuo arkiseen työhön ammatillista osaamista, hän toivoo myös olevansa tärkeä linkki henkilöstön ja johdon välillä. Martin ja Martinkaaren päivähoitoyksiköiden päiväkodeissa kiertää Kaisan lisäksi henkilöstön tukena konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja.
Hyvinkäällä panostetaan vahvasti myös mentorointiin: vertaistukea on tarjolla sekä apulaisjohtajille että päiväkodinjohtajille. Varhaiskasvatuspalveluissa toimii sisäisiä asiantuntijoita auttamassa henkilöstöä työssä kohdattavien haastavien tilanteiden ennaltaehkäisyssä ja hallinnassa.