siirry sisältöön

Optikon tilaaminen kotiin poistaa monta huolta

Kotioptikot Oy perustettiin ajatuksella, että jokaisella tulee olla mahdollisuus huolehtia silmäterveydestään. Esimerkiksi muistisairaalle tai liikuntaesteiselle kotiin tilattava optikko voi olla merkittävästi optikkoliikettä helpompi vaihtoehto.

Hyvä näkeminen on jokaisen oikeus riippumatta iästä tai olosuhteista.

Kotioptikot Oy:n perustajat Merita Lehto ja Janika Ohlsbom korostavat, että yrityksen tavoitteena on tarjota optikkopalveluja aivan jokaiselle.

”Silmäterveyden hoito ei ole toistaiseksi ollut tasa-arvoista. Esimerkiksi liikuntaeste tai jopa niskan asennon este on voinut haitata silmien tutkimista. Toisaalta osa asiakkaista ei halua lähteä ihmisten joukkoon johtuen vaikkapa mielen haasteista”, Ohlsbom aloittaa.

Suurin yksittäinen asiakasryhmä Kotioptikoille ovat tällä hetkellä muistisairaat. Heille turvallisessa kotiympäristössä tehtävä tutkimus on huolettomin vaihtoehto.

Kiireettömyys tärkeää monelle

Kotiin tilattavassa palvelussa on monia etuja. Kommunikaatio sujuu tyypillisesti kotona helpommin kuin vieraassa paikassa.

”Seniorilla voi olla huono kuulo ja väsymys iskee helposti. Kommunikointi onkin helpompaa rauhallisessa kotiympäristössä, jossa ei ole hälyä. Lisäksi tärkeää on, että tulemme paikkaan, jossa ihminen ensisijaisesti silmiään käyttää. Tällöin esimerkiksi näöntutkimuksen tuloksetkin vastaavat parhaiten todellisuutta”, Ohlsbom toteaa.

Moni arvostaa myös sitä, että matkustamisen vaiva ja jännitys jää väliin.
”Asiakkaalla saattaa kotona olla hyvä, skarppi päivä, mutta taksimatka tuntuukin jo raskaalta. Myös monet läheiset ja hoitajat ovat kiitollisia, että optikkoliikkeeseen ei tarvitse lähteä erikseen”, Lehto mainitsee.

Asiakkaat antavat kiitosta myös kiireettömyydestä. Optikkoliikkeessä tai silmälääkärissä käytettävä aika on usein hyvin rajattu ja esimerkiksi ylimääräisille kysymyksille ei ole tarpeeksi mahdollisuutta.

”Kuulemme paljon, että silmälääkärissä ei uskalleta tai ehditä kysyä tärkeitä kysymyksiä. Meiltä nämä voidaan kysyä rauhassa”, Lehto jatkaa.

Silmäterveyteen kannattaa kiinnittää ajoissa huomiota

Ohlsbom ja Lehto muistuttavat, että silmiä kannattaa tutkia riittävän usein. Kun eläkeikä on ylitetty, mieluiten vuoden välein. Tämä varmistaa, että silmäsairauksiin voidaan puuttua ajoissa ja hoitaa tarvittaessa.

”Välillä vastaan saattaa tulla asiakas, jonka silmiä ei ole tutkittu viiteentoista vuoteen johtuen haasteista lähteä optikkoliikkeeseen. Olisi todella tärkeää tarkistaa silmät säännöllisesti, koska silmäsairauksia ei välttämättä huomaa itse”, Lehto huomauttaa.

Tulevaisuudessa Kotioptikoiden toiveena on tuoda koteihin myös silmälääkäripalvelut, esimerkiksi etäsilmälääkärimallilla. Tämä on ollut myös asiakkaiden toiveissa.

Optikot myös kehottavat ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä. Moni nuorempi asiakas saattaa miettiä, kehtaako tilata optikkoa kotiin ja vanhemmatkin jännittävät, että siitä on optikoille liikaa vaivaa.

”Olemme tätä varten olemassa. Jos kokee, että optikon tilaaminen kotiin on yhtään helpompaa, kuin liikkeeseen meneminen, on se oikea hetki pyytää meidät paikalle”, Ohlsbom summaa.

Kotioptikot Oy

- Tällä hetkellä Kotioptikot toimivat pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa sekä lähialueet) ja sopimuksen mukaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

- Kotioptikot voi kodin ohella tilata esimerkiksi palvelutaloon, kuntoutuskeskukseen tai oppilaitokseen.

- Kotiin on saatavana kaikki tyypilliset optikkopalvelut, kuten näöntutkimukset, silmänpainemittaukset, silmänpohjakuvaus, uusien silmälasien tilaukset ja vanhojen korjaus.

- Voit ottaa yhteyttä Kotioptikkoihin soittamalla 044 9835118 tai varaamalla ajan netissä kotioptikot.com

Valikoidut

Viimeisimmät