Laura Romo, Jenni Pösö sekä Jonna Grön tekevät töitä samassa tiimissä lasten asioista vastaavina sosiaalityöntekijöinä. Kolmikon mukaan töissä pääsee ennen kokemattoman eteen jatkuvasti, kun välillä päätöksiä tarvitaan pikaisesti, uudelle asiakkaalle tarvitaan tilaa kalenterista saman tien, tai haastavaa asiaa täytyy pohtia yhdessä muiden yhteistyökumppanien kanssa.
”Jokaisen asiakkaan tilanne on erilainen, ja usein vastaan tulee uusia asioita, jotka selvitetään siinä hetkessä. Töissä tarvitaan intoa hankkia tietoa ja uskallusta tehdä päätöksiä”, Pösö aloittaa.
”Kaikkea voi aina suunnitella, mutta tärkeintä on pystyä elämään hetkessä, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Jatkuva oppiminen vaatii paljon, mutta on toisaalta juuri työn suola”, Grön jatkaa.
Muuttuviin tilanteisiin ei kuitenkaan joudu sopeutumaan yksin, vaan oman työyhteisön tuki on vankkumatonta.
”Ei tarvitse miettiä yhtään, kenen ovelle uskaltaa mennä. Olemme myös siinä onnellisessa tilanteessa, että samassa paikassa on konkareita ja tuoreita kollegoja sopivassa suhteessa”, Romo mainitsee.
Aloittavankaan ei tarvitse jännittää pääseekö porukkaan mukaan.
”Aloitin itse kolme vuotta sitten, ja työkavereihin pystyi nojaamaan ensimmäisestä päivästä”, Grön kertoo.
Työkaluna töissä käytetään myös iloa. Romon mukaan vastapäisen kahvihuoneen naurunremakka toimii välillä tarpeellisena työn tauottajana.
”Vaikka asiat ovat välillä vakavia, työn ei tarvitse olla.”
Yhdessä tekemisen henki näkyy perheille
Yhteistyön voimaa kiittävät myös Salinkallion lastensuojelun toimintayksikön palveluvastaava Jonne Hugg, Salpakankaan lastensuojelun toimintayksikön palveluvastaava Kalle Rintamäki sekä perhekuntoutusohjaaja ja perheterapeutti Eija Kastarinen.
”Työtä ei tarvitse tehdä yksin, ei työntekijöiden mutta ei myöskään lapsen, nuoren tai perheen. Tämä tuo kaikille turvaa ja rauhaa”, Kastarinen toteaa.
Tärkeää on myös, että pienetkin onnistumiset jaetaan ja niistä osataan nauttia.
”On aina tosi positiivista, jos kuulee, että jossain asiassa on edetty millikin eteenpäin, ja usein juuri muiden jeesin avulla. Tähän riittää vaikka se, että saamme haasteista huolimatta lapsen kouluun, puhumattakaan siitä, jos saamme hänelle todistuksen käteen”, Rintamäki mainitsee.
”Vaikka meidän vastaanottoyksikössämme lapset tai nuoret ovat suhteellisen vähän aikaa, jälkikäteen kuulemme tarinoita siitä, miten lyhytkin jakso on voinut muuttaa suunnan. Näiden asioiden jakaminen kantaa arjessa”, Hugg jatkaa.
Kastarisen mukaan työn punainen lanka onkin positiivinen rajallisuuden tunne osana monen tekijän ketjua.
”Ajattelen, että teen parhaani sen pätkän, jonka kuljen perheen kanssa - ja luotan siihen, että joku muu jatkaa matkaa samalla asenteella.”
Ihmissuhdetyötä - ja vielä kivassa ympäristössä
Lastensuojelu on ihmissuhdetyötä kaikissa merkityksissään, iloineen ja suruineen. Kaikki työntekijät kokevat kuitenkin, että juuri tämä tekee työstä palkitsevaa, jopa maailman parasta.
”Kun päästään kipeistä asioista onnistuneeseen lopputulokseen, onhan se hienoa. Mieleen jäävät ne tilanteet, kun tunteet kuohuvat, mutta toisaalta myös ihan vaan arkiset asiat. Ihanaa on vaikkapa lapsilta saadut piirustukset, tai kun joku heistä moikkaa kadulla”, Romo toteaa.
”Työssä tulee myös todellisia ahaa-elämyksiä, kun pääsemme näkemään ja avaamaan ongelmien juurisyitä”, Rintamäki mainitsee.
Päijät-Hämeessä työskentelyä siivittää vielä inspiroiva ja sopivan rento työympäristö. Työmatkat pääkaupunkiseudulta sujuvat hujauksessa ja Lahti on kätevän kokoinen kaupunki, jossa pääsee hetkessä myös luonnon helmaan.
”Lisäksi ympäryskunnat tuovat paljon piristystä. Kotikäynti voi olla yhtenä päivänä naapurikorttelissa ja seuraavana ihan maaseudulla. Ikinä ei pääse kyllästymään”, Pösö summaa.
