Rinnekodit ottavat uuden työntekijän vastaan kuin odotetun ystävän


UUSI TYÖNTEKIJÄ katsoo yllättyneenä palveluyksikön johtajan Veera Turulan ojentamaa tervetuliaislahjaa Rinnekodit Kyläkalliossa. Se on kangaskassi, jonka sisällä näkyy kaikkea pientä mukavaa, kuten makeisia. Kun lahjaa vielä seuraa Turulan lämmin hymy ja kauniit sanat, on melko varmaa, että ankeinkin maanantaiaamu muuttuu hyväksi.

Lahja ja hymy tiivistävät Rinnekotien uuden vieraanvaraisen perehdytysmallin.

”Perehdytyksessä isoin juttu on tunne. Mallin tuella vahvistetaan kokemusta siitä, että työntekijä on tervetullut, osaava ja arvostettu osa työyhteisöä”, Diakonissalaitoksen henkilöstön kehittämispäällikkö Marjo Rytkönen sanoo.

Rinnekotien vieraanvarainen perehdytys syntyi ison palvelumuotoiluhankkeen myötä vuonna 2021. Silloin luotiin perehdytyksen askeleet, ohjelma ja opas. Ne antavat yksilölliselle perehdytykselle askelmerkit. Tiimissä toteutuvan perehdytyksen lisäksi säätiön verkko-oppimisympäristöstä löytyy kursseja, ja yleisperehdytys hoituu Teamsillä. Rinnekodit on nimittäin kasvanut yli 3 000 henkilön työpaikaksi ja sillä on toimipisteitä ympäri Suomea.

Perehdytys kestää puoli vuotta. Se on tärkeä osa työsuhdetta, koska se sitouttaa, motivoi ja on osa elinikäistä oppimista.

”On tuntunut tosi mukavalta, että koko työryhmä on ottanut uuden työntekijän lämmöllä vastaan ja sitoutunut vieraanvaraiseen perehdytykseen, ei ainoastaan esihenkilö”, kertoo Kyläkalliossa kesätyöt aloittanut Emppu.

”Lisäksi teimme oman perehdytyssuunnitelman lyhyille työsuhteille. Seuraavaksi luomme asiakasryhmäkohtaisia perehdytyskursseja”, Rytkönen kertoo.
Rinnekotien sosiaali- ja terveyspalvelut on suunnattu erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille, ikääntyneille, kehitysvammaisille, vaikeavammaisille, riippuvuuksista kärsiville ja asunnottomille. Rinnekodit ovat osa Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista säätiökonsernia.

Tervetuloa töihin Rinnekotiin!
www.rinnekodit.fi/toihin-meille/