siirry sisältöön

Osaamisen arvostaminen takaa uudet ideat

Saab Finland Oy on kasvanut viime vuosien aikana muutaman hengen organisaatiosta globaaliksi puolustusteknologian asiantuntijayritykseksi, joka työllistää 200 ammattilaista.

Uusi toimitusjohtaja Kristian Tornivaara näkee, että kasvun keskellä on tärkeää pitää kiinni yhteisöllisyydestä ja kokeilukulttuurista. Kuva: Saab AB, Copyright: Saab AB

Tämän vuoden elokuussa Saab Finlandin johdossa aloittanut Kristian Tornivaara kuvailee Saabin asemaa Suomessa ja yhteistyötä puolustusvoimien kanssa vakaaksi.

"Asemamme on stabiili, mutta sisäisesti muutos on ollut valtava. Seitsemän vuoden aikana olemme kehittyneet organisaatioksi, jolla on omaa laajaa tutkimus-, tuotekehitys-, ja testaustoimintaa ja nyt olemme avaamassa myös uuden tuotantolinjan, jonka tuotteita myydään globaalisti."

Tornivaara uskoo itse tuovansa yritykseen tarvittavan yhdistelmän puolustusteollisuuden ja yritysten johtamisen osaamista sekä asiantuntijaorganisaatioiden kasvattamisesta.

"Saab on tullut minulle tutuksi viimeisen 15 vuoden ajalta, ja olen aina pitänyt sen osaamista arvostavaa toimintakulttuuria kiinnostavana."

Laaja-alaisen osaamisen ja monipuolisen kokemuksen vaaliminen ovatkin Tornivaaran mukaan tulevaisuuden kannalta tärkein tekijä alalla, jolla tehdään vaativia tuotteita.

"Meillä on paljon erilaisia osaajia esimerkiksi ohjelmisto-, mikroaalto-, materiaalitaustalla, joilla on kokemusta suunnittelusta, testauksesta ja valmistuksesta. Vuosikymmeniä alalla toimineet kokeneet ammattilaiset työskentelevät meillä samoissa tiimeissä parikymppisten, työuraansa aloittavien kanssa. Henkilöstömme on moninaista ja arvostamme osaamisen lisäksi myös erilaisuutta – se tukee innovaatiota."

Kun organisaation koko kasvaa, toimintakulttuuria haastavat kuitenkin tiedon siirtymiseen ja yhteishengen ylläpitämiseen liittyvät asiat.

"50 henkeä voi vielä vaihtaa ajatuksia samassa kahvihuoneessa. Nyt kun olemme 200 henkeä kolmella toimipaikalla, täytyy meidän ottaa käyttöön erilaisia menettelytapoja."

Kuva: Saab AB, Copyright: Saab AB

Virheitä kehitysvaiheessa – täydellisyyttä toimituksissa

Tornivaara haluaa pitää kiinni myös yritykselle ominaisesta startup-henkisyydestä ja virheitä pelkäämättömästä työotteesta.

"Ajatuksenamme on fail fast, eli alkuvaiheessa virheiden salliminen vie kehitystä eteenpäin ja kuuluu innovointiin. Alamme vaatii kuitenkin mielenkiintoista ajattelutapojen yhdistelmää, koska lopputuotteemme täytyy olla laadullisesti täysin virheetön kaikissa olosuhteissa."

Startup-yrityksiin verrattuna Saabilla on myös yksi merkittävä etu, riittävät resurssit saattaa tuotteet markkinoille asti.

"Me emme koskaan joudu monelle innovatiiviselle teknologia-startupille tyypilliseen kuolemanlaaksoon, koska Saab konsernina takaa valmiin, globaalin markkinointikanavan ja rahoituspohjan."

Tornivaara näkeekin, että yrityksen menestyksen kannalta ilmassa on paljon positiivisia merkkejä.

"Jatkamme kasvua, tutkimusta ja uusien tuotteiden kehitystä. Tarvitsemme myös yhä lisää osaamista. Työpaikkana ja -yhteisönä tämä on upea, koska teemme maailman hienoimpia, vaativia ja täysin uniikkeja asioita. Tämä on nörtin taivas."

Valikoidut

Viimeisimmät