Kesäkeittiön herkkujen pariksi sopivat Viña Albali-viinit


Viña Albali kuuluu perheyritys Felix Solisin tuottamiin viineihin. Viinitalo on perustettu jo vuonna 1952 Valdepeñasissa Espanjassa ja se on edelleen perustajaperheen omistuksessa.

Perustamisesta saakka viinitalo on tavoitellut korkeaa ja tasaista teknistä laatua. Merkittävä tekijä viinien laadussa on, että iso osa viiniestä kypsytetään tammitynnyreissä, huippumodernissa kypsytysvarastossa. Esimerkiksi Viña Albali Reserva viettää tynnyrissä 12 kuukautta, jonka jälkeen vielä 2–3 vuotta pullossa.

Korkealaatuisen viinin lisäksi Viña Albali panostaa vahvasti vastuullisuuteen. Yrityksessä investoidaan energiaa säästävään nykyteknologiaan ja vihreään energiaan. Lisäksi hanapakkauksista löytyvät viinit on valmistettu huolella valituista ja käsin poimituista luomurypäleistä.

Tänä päivänä viinitalo kuuluu Espanjan merkittävimpiin ja tunnetuimpiin viinintuottajiin, jonka tavoitteena on tarjota erinomaisen hinta-laatusuhteen viinejä.

Laatuviiniä saa myös hanapakkauksessa

Hanapakkaus on hyvä valinta kesäsesongin juhliin, mökille tai matkoille. Se kulkee pulloja kätevämmin mukana ja juhlissa se sopii esimerkiksi isomman porukan buffetpöytään tai grilli-iltaan. Hanapakkauksilla on kaikista viinipakkauksista ylivoimaisesti pienin hiilijalanjälki, joten se on myös vihrein vaihtoehto.

Hanapakkauksissakin on saatavilla laatuviinejä. Monikäyttöiset Viña Albali -luomuruokaviinit hanapakkauksissa tarjoavatkin erinomaisia viinielämyksiä kesän parhaisiin hetkiin.

Viña Albali Organic Verdejo
Tuotantoalue: Kastilia-La Mancha, Espanja
Rypälelajike: Verdejo
Raikkaan hedelmäinen, pirteän hapokas ja kiehtovan yrttinen makuelämys. Muun muassa salaatit ja pastat, pienet naposteltavat, kevyemmät grillattavat, kuten kanat ja kasvikset kannattaa kruunata tällä luomuvalkoviinillä.

Viña Albali Reserva
Tuotantoalue: DO Valdepeñas, Espanja
Rypälelajike: Tempranillo
Keskitäyteläinen, kypsän tummanpunamarjainen viini, jonka pehmeät tanniinit tuovat kokonaisuuteen ryhtiä yhdessä tasapainoisen hapokkuuden kanssa. Maussa lisäksi hiven nahkaista tammisuutta ja miellyttävää mausteisuutta. Erittäin monipuolisen viinin makuprofiili ottaa syleilyynsä monet ruokalajit, mutta erityisesti kesäiset grilliherkut.

Viña Albali Organic Tempranillo
Tuotantoalue: Kastilia-La Mancha, Espanja
Rypälelajike: Tempranillo
Tämä tuhannen tilanteen luomupunaviini on keskitäyteläinen, runsaan marjainen ja hedelmäinen sekä tyylikkään mokkainen. Pizzat, pastat, pikkusuolaiset, makkarat ja grilliherkut… kaikki nousevat uudelle tasolle tämän viinin kumppanina.