Suomen Ekonomit ry:n asiakaskokemusyksikön johtaja Katri Markkanen: ”Yksi johtamisen malli ei käy kaikille.”


Katri Markkanen on aloittanut Suomen Ekonomit ry:ssä jo kolmetoista vuotta sitten,
nykyistä tehtävää asiakaskokemusyksikön johtajanakin on takana jo yli kolme vuotta.

”Tiimini työ leikkaa läpi koko organisaation ja kattaa ison tontin, esimerkiksi viestintää, palvelukehitystä, tapahtumatuotantoa ja asiakaspalvelua. Tiivistän asian yleensä niin, että muut tiimit tuottavat substanssin ja me mietimme, miten tämä tuodaan jäsenillemme”, hän aloittaa.

Markkanen kuvailee, että innostuu muutoksesta ja kehittämisestä. Suuri ja kiinnostava muutos on ollut itse asiakaskokemustiimin luominen.
”On ollut hienoa päästä rakentamaan uutta, isoa yksikköä; tutkimaan missä on harmaita alueita, tuomaan tiimejä yhteen ja avaamaan kokonaan uusia paikkoja ja toimintoja.”

Ratkaisukeskeisessä ilmapiirissä työt sujuvat parhaiten
Markkanen kuvailee itseään ennen kaikkea ratkaisukeskeiseksi johtajaksi, jonka tehtävänä on mahdollistaa muiden työntekoa ja poistaa esteitä.

”Nautin eri ratkaisuvaihtoehtojen sparrailusta ja kokeiluista tiimin kanssa. Kokonaisuus pysyy hanskassa ja asiat etenevät parhaiten, kun olemme kartalla toistemme kehitysideoista ja edistämme niitä yhdessä maaliin.”

Markkanen uskookin, että johtamisessa on tärkeää huomioida jokaisen tiimiläisen vahvuudet ja työn tekemisen tavat. Yksi johtamisen malli ei käy kaikille.
”Todella tärkeää on tietenkin myös se, että mukava ilmapiiri ja huumori säilyvät.”

Jäsenet etusijalle

Markkanen on löytänyt asiakaskokemuksesta itseään innostavan ja motivoivan toiminta-alueen.

”Asiakaskokemus nivoo kaikki organisaation toiminnot mielenkiintoisella tavalla yhteen. Tärkeintä tässä työssä on yksinkertaisesti miettiä aina ensimmäiseksi jäseniämme.”

Suomen Ekonomien jäsenistöön kuuluu paljon myös esihenkilö- tai johtamistyötä tekeviä. Liitossa uudelleenmuotoillaankin tällä hetkellä tälle ryhmälle tarkoitettuja palveluja.

”Haluamme pystyä vastaamaan erilaisiin esille nouseviin tarpeisiin yhä paremmin”, Markkanen summaa.