siirry sisältöön

Töölön yhteiskoulun aikuislukio takaa joustavan opiskelun, oli tavoitteena yksittäinen kurssi tai koko tutkinto

Aikuislukion opiskelijoita yhdistää halu oppia. Opintoja voi suorittaa omaan tahtiin iltaisin lähi- tai hybridiopetuksessa, osan opintojaksoista myös itsenäisesti.


Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa voi suorittaa lukion aikuisten opetussuunnitelman mukaan tai ylioppilastutkinnon ammatillisen perustutkinnon pohjalta. Opiskella voi myös työn ohella. Koulussa voi opiskella tai kerrata yksittäisiä lukioaineita sekä korottaa arvosanoja. Käytännössä kuka tahansa voi opiskella mitä tahansa, vaikka olisi jo valmistunut ylioppilaaksi.

Opinahjossa opiskelee eri taustaisia ja ikäisiä tiedonjanoisia opiskelijoita. Muusikkoperheessä kasvaneen Tuija Vikmanin haaveena on ollut saattaa lukio loppuun. Jäätyään eläkkeelle pitkän, menestyksekkään viulistin uran jälkeen, vapautui aikaa haaveen toteuttamiseen. Ajatuksena on lukion jälkeen jatkaa avoimeen yliopistoon.

Haluan päivittää koulutustasoni ja jatkaa ammattikorkeakouluun sekä säilyttää hakukelpoisuuteni paikkoihin, missä vaaditaan tuore korkea-asteen tutkinto.

”Aloitin lukion syksyllä -22. Koulun edetessä olen huomannut olevani koko ajan enemmän innoissani opiskelusta, se tuo virikettä arkeen! Etenen opinnoissa rauhallisesti, soitan viulua, ulkoilutan koiriani sekä urheilen”, Vikman kertoo ja jatkaa: ”Koen tärkeänä päivittää yleistietouttani sekä osaamista, kuten tietokoneen käyttöä.”

Toinen aikuislukion opiskelija keskeytti 80-luvulla opiskelun hieman ennen kirjoituksia päätyen ammattikoulupolulle.

Vuosien varrella hänelle on vahvistunut ajatus, että lukio on saatettava loppuun – ylioppilaslakki häämöttää syksyllä: ”Suoritan kursseja työn ohella. Aikaisempaan kokemukseeni verrattuna tulkinnat ovat muuttuneet ja aineet ovat monipuolisempia. Haluan päivittää koulutustasoni ja jatkaa ammattikorkeakouluun sekä säilyttää hakukelpoisuuteni paikkoihin, missä vaaditaan tuore korkea-asteen tutkinto.” Hän vakavoituu: ”Olen huolissani aikuiskoulutustuen poistamisesta, toivon tätä pohdittavan uudelleen. Tuki mahdollistaa elinikäisen oppimisen, vanhojen tutkintojen päivityksen, täydennyksen sekä alanvaihdon. Se on keino, jolla jaksaa tehdä vuosikymmeniä töitä.”

Kummatkin opiskelijat kiittelevät Töölön yhteiskoulun aikuislukion kärsivällisiä opettajia: ”Rakennus on ylväs, kirjoituksia tehdessä voi ihastella Olympiastadionin tornia. Ilmapiiri on kannustava sekä tasavertainen eikä opettajilla ilmekään värähdä, vaikkei muistaisi jotain perustermiä.”

Valikoidut

Viimeisimmät