Aidon kasvutarinan rakentaminen vaatii luottamusta ja yhteistä päämäärää


Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto kuvailee yrityksen kulttuuria avoimeksi, suorapuheiseksi ja asioita terveellä tavalla kyseenalaistavaksi. Hän uskoo, että kulttuurin rakentamisessa oikeilla rekrytoinneilla on kriittinen rooli.

”Kasvuyrityksessä kaikki muuttuu koko ajan, ja rekrytoinneissa tulee tunnistaa minkälaiset ihmiset ympäristöön soveltuvat. Lisäksi toimiva kulttuuri vaatii luottamusta. Se syntyy, kun jokainen voi olla aito itsensä, ja avointa, rehellistä keskustelua käydään läpi organisaation.”

Yrityksen arvot rohkeus, luotettavuus, kunnianhimo, vastuullisuus ja ilo näkyvät työarjessa.

Kauniston mukaan nopeaa kasvua ei olisi voitu saavuttaa ilman työntekijöiden intoa ja energiaa. Energia syntyy vahvasta visiosta ja missiosta, joiden takana kaikki haluavat seistä.

”Uskon vahvasti, että motivaatio syntyy mielekkäistä työtehtävistä sekä riittävän haastavista tavoitteista.”

Työkaluja ja vastuuta henkilökunnalle

Korkeisiin tavoitteisiin pääsemiseksi työntekijöille tulee antaa riittävästi työkaluja, kannustusta, valtaa, vastuuta sekä eteenpäin vievää palautetta.

”Kasvavassa yhtiössä vaaditaan myös vahvaa johtajuutta ja suunnannäyttämistä. Tasapainottelua käydäänkin sen kanssa, kuinka paljon asioista käydään keskustelua ja samalla edetään riittävän nopeasti.”

Keskeisenä tulevaisuuden työnantajuuteen liittyvänä teemana Kaunisto näkee teknologian tuomat muutokset. Esimerkiksi etä- ja hybridityön osalta Valokuitusella mietitään nyt, miten sosiaalisten suhteiden rakentuminen varmistetaan.

”Teams-palavereissa vapaamuotoiset kahvikeskustelut jäävät pois, mutta ehkäpä Metaversumi tuo tähän ratkaisuja. Näen myös, että tekoälyn hyödyntämistä tulee nyt pohtia vakavissaan. Tekoälyn avulla voidaan päästä eroon rutiineista ja keskittyä kehittämiseen. Se saattaa olla vastaus jopa työvoimapulaan.”