Vmax Rentals Oy – luontokokemuksia merellä ja lumella


Vmax Rentalsin taustalla on yrityksen perustajan, Eero Heinisen henkilökohtainen suhde Helsingin saaristoon ja Lappiin.

”Perheen kanssa veneilimme Helsingin saaristossa. Nuorena kiinnostuin myös moottorikelkkailusta. Helsingin huonot talvet 80-luvulla veivät minut lumille Lappiin Leville. Näistä harrastuksista kasvoi sitten liikeidea ja oma yritys, joka täyttää tänä vuonna 30 vuotta”, hän sanoo.

Vuosien varrella talouden nousut ja laskut ovat ravistelleet moneen otteeseen.
”Kun alalla on yleisesti mennyt huonosti, me olemme silti investoineet ja maltillisesti odotelleet talouden ja kysynnän elpymistä”, Heininen sanoo.

Valtuutettuna Yamaha-huoltoyrityksenä Vmax Rentals on myös itse aina luottanut kyseiseen merkkiin kolmen vuosikymmenen ajan. Tällä kattavalla kalustolla kulkee isommatkin ryhmät luontoretkille maalla, merellä ja lumella.

”Tunnemme Helsingin saariston perin pohjin. Järjestämillämme vene- ja vesijettiretkillä pääsee henkeäsalpaaviin paikkoihin, joihin muutoin ei pääsisi. Samoin moottorikelkkasafarit tarjoavat mahdollisuuden kokea talvinen Lappi ja tutustua alueen ainutlaatuiseen luontoon aivan uudesta näkökulmasta.”